Maaliskuun lopulla suuntasimme nokkamme kohti eteläisen Ghanan ihmeitä. Matkan suunnitelma oli ensin pyörähtää pari päivää Accrassa ja poimia sieltä vierailemaan tulleet Susannan äiti ja äidin kaveri.  Accrasta matkan oli tarkoitus jatkua rannikkoa pitkin Cape Coastille. Saimme jälleen kokea, miltä tuntuu olla dekaanin ystävä… Saimme matkalle käyttöömme yliopiston ilmastoidun minibussin ja yksityisen kuljettajan.  Ja hinta moiselle luksukselle oli puoli-ilmainen. Nyt ei kannata alkaa kuitenkaan kuvittelemaan mitään ihmeitä tästä minibussista… Se oli vain hieman parempikuntoinen trotro. Ilmastointikin pelasi lähinnä niin kauan kuin moottori ei kuumennut liikaa. Tai no ilmastointi kyllä pelasi koko ajan, mutta moottori sammui, jos ilmastointia piti päällä.

 

Koska Accrassa yliopiston guest house oli täynnä, ”jouduimme” majoittumaan hieman tasokkaampaan hotelliin, joka oli myös reilusti kalliimpi. Ei se mitään, siellä oli uima-allas ja kunnon aamupala. Ensimmäisenä iltana hotellin henkilökunta varoitti, että aina hotellihuoneen parvekkeelle mennessä pitää ottaa avain mukaan. Muuten kun ei pääse enää takaisin sisälle. Riitta ja Maria noudattivat neuvoa tunnollisesti. Nautittuaan illan viileydestä aikansa Riitan seurapiirirakko antoi hälytyksen. Maria räpelsi avaimen kanssa hetken ja totesi sitten, ettei se käy lukkoon. Riittapa ei tätä uskonut, vaan luotti enemmän omiin ovenavaustaitoihinsa. ”Annapa minä” -lausahdus muuttui kuitenkin kohta hampaiden kiristelyksi, kun avain ei oikeasti käynyt lukkoon. Onneksi tytöt ovat neuvokkaita eikä paniikki päässyt iskemään. Maria ketteränä tyttönä kiipesi parvekkeen kaiteen yli viereiselle tasanteelle ja Riitta seurasi yöpaidassaan. Hetken aikaa hortoiltuaan he löysivät siivouskomeron oven, jonka kautta pääsivät hotellin käytävälle. Huoneeseensa tytöt eivät kumminkaan päässeet, koska fiksuina ja varovaisina olivat laittaneet turvalukon päälle. Eipä siinä sitten mitään muuta kuin yöpaidassa respaan. Loppujen lopuksi eräs henkilökunnan jäsen suostui kiipeämään parvekkeelle yleisavaimen kanssa, vaikka tyttöjen käyttämä reitti oli kuulemma ehdottoman kiellettyä aluetta.

 

Accrassa ei ehditty kiertää ihan hirveästi. Lähinnä aika kului shoppaillen ja museota ihmetellen. Blogin vieraileville tähdille tämä oli sopivan pehmeä lasku ghanalaiseen ilmastoon ja hälinään. Susannan syntymäpäivän kunniaksi kävimme syömässä varsin hienossa ravintolassa nimeltä Monsoon. Tarjolla oli muun muassa kalmaria (Lilli), jättikatkarapuja (Susanna), strutsia (Riitta) ja pahkasikaa (Maria). Vierailevat tähdet tyytyivät pihviin. Ja kyllä se punaviini maistui hyvältä! Vietettyämme pari yötä Accrassa lähdimme kohti Cape Coastia. Lillillä matka sujui mukavasti, kun oli saanut kyytiin kaksi tuoretta uhria Indonesiatarinoilleen ja papaijapuiden esittelylleen. Susannakin jaksoi kuunnella välillä… Cape Coastilla majoituimme yliopiston guest houseen. Jokaisessa huoneessa oli oma olohuone ja makuuhuone. Ilmastointikin oli toimiva (tosin Lilli ja Susanna päätyivät pitämään sitä 29 asteessa). Saman päivän aikana pääsimme vielä turistitoimiin, kun vierailimme Elmina-linnassa. Ghanan rannikko alueelta on aikanaan rahdattu suunnattomat määrät orjia Eurooppaan ja Amerikkaan. Rannikolta löytyvät linnat ovat eurooppalaisten rakentamia kauppalinnakkeita, jotka myöhemmin muuttuivat orjalinnakkeiksi orjien syrjäyttäessä muut kauppatavarat.

 

Seuraavana päivänä jatkoimme paikallisten nähtävyyksien ihmettelyä. Ensin suuntasimme Kakumin luonnonpuistoon. Luonnonpuisto on tunnettu sademetsän latvustossa kulkevasta 350 metriä pitkästä riippusiltaradasta. Rohkea poppoo päätti kokeilla päänsä kestävyyttä tällä radalla, vaikka ainakin Susanna, Lilli ja Riitta olivat jo valmiiksi kakat housuissa. Korkein kohtahan oli tosiaan noin 40 metrin korkeudessa. Maria ja vierailevat tähdet nauttivat kokemuksesta täysin siemauksin, mutta kakkapöksyt eivät paljoa alas uskaltaneet kurkkia. Riippusiltojen jälkeen rauhoituimme vielä pienellä luontokävelyllä sademetsän siimeksessä. Kakumin jälkeen kävimme vielä tutustumassa Cape Coastin linnaan, jolla on myös synkkää orjahistoriaa.

 

Viimeisen päivän vietimme meren rannalla. Maksoimme pienen summan päästäksemme Coconut Grove -hotellin yksityiselle rannalle ja se kannatti. Ranta oli todella kaunis ja muutaman hektisen turistipäivän jälkeen rannalla makoilu oli virkistävää vaihtelua. Seuraavana päivänä matkasimme takaisin Kumasiin ja väsyneet turistit pääsivät palaamaan afrikkalaiseen arkeensa.