Salama sitten iski modeemin rikki maanantaina ja siitä asti oltiin ilman nettiä, kunnes setä perjantaina toi uuden modeemin. Täällä ei ilmeisesti maadoitus ole kovin tuttu käsite… Päätettiin sitten alkaa pitkästä aikaa kirjoittaa blogia, mutta parahiksi sähköt katkesi. Nyt sitten kirjoitetaan blogia wordiin muistiin ja hikoillaan. Afrikka näyttää taas parastaan… J

 

Viikko sitten Riitta ja Susanna sitten hankkivat ne kauan odotetut kätevät pikkuletit. Kätevyydestä voidaan olla näin jälkikäteen montaa mieltä. Ilmeisesti letit oli aika kuumat ja aiheuttivat sietämätöntä päänahan kutinaa. Tytöt kestivät pikkulettejä kokonaisen viikonlopun… Susanna luopui uudesta kampauksestaan jo maanantaina, mutta Riitta sai odottaa tiistaille lettien avaajien staminan pettäessä. Todennäköisesti suomalainen päänahka ei vain kestänyt afrikkalaista kuituhiusta. Lilli aikoo vielä rohkeana kokeilla ”käteviä” pikkulettejä, mutta Mariaa on alkanut jo epäilyttää.

 

Edellisellä viikolla kävimme tutustumassa myös kampuksen uima-altaaseen. Allas on varsin iso ja allas-alueelta löytyy myös aurinkotuoleja ja baari. Viime lauantain vietimme lähinnä grillaamalla itseämme ja ainakin Marian doksisykliinien herkistämä valkea hipiä otti tästä hieman nokkiinsa. Tyttöjen kylmäkallekäsittely kuitenkin pelasti selän vakavalta palamiselta. Paikalliset eivät muuten ole mitään uinnin ihmelapsia ja syvä pääty altaasta onkin yleensä meidän käytössä. Altaassa on ilmeisesti niin paljon klooria, että ihmisiä, joilla on blondatut hiukset on kielletty menemästä altaaseen.

Apteekin lisäksi olemme aloittaneet hommat pikkuhiljaa myös sairaalassa. Kierrämme harjoittelun aikana mm. lasten-, naistentautien ja kirurgian osastojen apteekeissa.  Täällä apteekkeja löytyy lähes joka osastolta toisin kuin Suomessa, jossa sairaalassa on yleensä yksi pääapteekki. Työpaikoilla olemme huomanneet, että paikalliset työtoverit eivät aina huomioi, että emme osaa ”mitä kuuluun” lisäksi paikallista kieltä paljon paskaakaan. Välillä töissä tulee pyöriteltyä peukaloita, kun työkaverit käyvät kiivaita keskusteluja twiillä. Keskusteluun pystyy ottamaan osaa, jos aloittaa keskustelun ensin itse englanniksi.

 

Joka keskiviikko käymme sairaalassa clinical meetingissä. Tapaamisessa käydään yleensä läpi jonkin sairauden hoito (esim. AIDS) ja siihen liittyvä potilastapaus. Paikalla on yleensä mukana myös sponsoroivan lääkeyhtiön puhemies. Lääkemarkkinointi ei ilmeisesti täällä ole kovin säädeltyä ja lobbaus on välillä hyvinkin törkeää. Esimerkiksi kaikki geneeriset tuotteet haukutaan täysin epäluotettaviksi… Vain meidän lääke on se, joka toimii!

 

Malaria on täällä todella yleistä. Sekä apteekissa, että sairaalassa menee valtavat määrät lääkkeitä malarian hoitoon. Meillä kaikilla on malarianestolääkitys, mutta silti sumutamme makuuhuoneet joka ilta hyttysmyrkyllä. Myös, jos illalla aikoo ulos, kannattaa laittaa hyttyskarkotetta. Hyttysen puremilta ei kuitenkaan pysty täysin välttymään.

 

Talossa, jossa asumme on oma porakaivo ja olemmekin alkaneet juomaan suodatettua hanavettä. Muualla hanavettä ei kannata mennä kokeilemaan. Lilli tosin teki sairaalassa ihmiskokeen kielimuurin aiheuttaman väärinkäsityksen vuoksi… Kaksi lasia ihka oikeaa hanavettä ei kuitenkaan aiheuttanut muuta kuin armotonta luulosairautta. Koetta ei hyvistä tuloksista huolimatta tulla toistamaan.

 

Perjantaina selvisi myös, mihin kaikki pakettiauton romut Suomesta katoaa. No Ghanaan tietysti! Oli tytöillä pokassa pitelemistä, kun ohi ajoi trotro, jonka tuulilasin lipassa luki Raahen rakennuspelti ja perässä täysin suomalainen 050-alkuinen puhelinnumero. Trotoihin liittyen sattui toinenkin kummallinen sattumus, kun poliisit ilmeisesti tulivat pidättämään trotromme kuskin. Poliisit istuivat tyynesti kyytiin ja antoivat trotron viedä asiakkaat määränpäähänsä. Liikennevaloissa muuten hurjasteleva trotrokuski poliisin pelossa alkoi hidastaa punaisiin valoihin, mutta poliisipa käyttikin oikeuksiaan ja sanoi vain go go go… Mentiin sitten aika törkeästi punaisia päin.

 

Lauantaina kävimme tutustumassa Kumasissa olevaan kulttuurikeskukseen. Paikan museo oli kirpun kokoinen ja siihen nähden varsin hintava. Muuten valtava alue oli täytetty käsityökaupoilla, jotka pursusivat kaikkea mahdollista Afrikkaturistikrääsää. Niiden parin tunnin aikana, jotka keskuksessa vietimme, näimme enemmän valkoisia ihmisiä kuin koko tähän mennessä kuluneen matkan aikana yhteensä. Kulttuurishokin jälkeen menimme kaupungille syömään. Paikan nimi oli Vic Baboo’s Cafe ja aika turistipainotteinen paikka sekin. Ruoka oli tosin hyvää ja suomalaisiin hintoihin nähden ilmaista. Paikalliseen hintatasoon nähden ehkä hieman kallista. Lilli, Maria ja Susanna ottivat lopuksi vielä mansikkamargaritat. Missä se mansikka oli? Oliko se hento vaaleanpunertava sävy mansikkaa? Mansikasta huolimatta siitä voidaan olla varmoja, että drinkki sisälsi noin 90 % tequilaa… Margaritan juomasta teki suolarinkula lasin reunassa.

 

Jos teksti sisältää kirjoitusvirheitä, se johtuu siitä, että kukaan natsi ei ole ollut olkapään takana vahtimassa… (Vaikka yksi natsi tämän itse kirjoittikin)