Koska meilla on lainakone kaytossa tanaan, meilta puuttuu a:t ja o:t pisteilla! =D Koittakaa silti ymmartaa, mita meilla on sanottavana.

Eilen matka siis alkoi. Ensin lensimme Helsingista Lontooseen ja Lontoossa vietimme mukavat viisi tuntia Heathrown kentalla paa-asiassa syoden. Lillin juomistavat alkoivat valjeta meille muille pikkuhiljaa... ;) Myoskaan Riitan seurapiirirakon kestavyys ei jaanyt yllatykseksi kenellekaan meista. =D Toisinsanoen, se neste, minka Lilli imaisi, tuli ulos Riitasta! (anteeksi tekstin sekavuus ja huono huumori, takana on kaksi erittain pitkaa paivaa) =D Lontoosta jatkoimme lentoa kohti Accraa ja meilla oli varsin mukavaa, koska koneessa oli paljon vapaita istumapaikkoja, joten tilaa oli tehda vaikka oma divaani (Lillihan taman tietysti toteutti). Riemunkiljahdukset kaikuivat valittomasti, kun astuimme Accran lentokentalla koneesta ulos; ulkona oli KUUUUUUMAAAAAA JA KOSTEAAAAA. Lampotila oli siis noin 30 astetta, kello oli kuitenkin jo yli yhdeksan illalla paikallista aikaa.

Korruptiosta saatiin ensiviitteita jo heti lentokentalla passintarkastuksessa. Virkailija yritti kaupata Marialle 20 dollarilla lisaaikaa viisumiin. Laukut olivat loytaneet tiensa myos Accraan (onneksi). Kun olimme saaneet laukkumme kasaan, lahdimme jannittamaan, kuka meita on vastassa. Vastassa oli yksi mies, joka muuttui matkalla autolle vahintaan kymmeneksi innokkaaksi laukunkantajaksi. Tottakai toiminnassa oli taka-ajatuksena saada (tyhmilta) suomalaistytoilta mahdollisimman paljon rahaa ja rahaa olisi pitanyt jaella poliiseja myoten turvallisuuden takaamiseksi. No, kyllahan se yksi laukunkantaja sai ihan sievoisen summan tippia ja me tytot pikkuisen paha mieli. Autonkuljettaja oli kuitenkin mukava, eika mitenkaan osallisena torkeaan rahastukseen. :)

Ensimmainen yo vietettiin Accrassa yliopiston guest housessa. Paikka oli oikein siisti ja suhteellisen edullinen. Nukuimme kahdessa kahden hengen ilmastoidussa ja otokattomassa (ottakaa nyt tostakin selvaa =D) huoneessa. Suihkusta ei tarvinnut kayttaa kuin kylmaa hanaa ja sielta tuleva vesi ei todellakaan ollut kylmaa. Uni maittoi ainakin toiselle pariskunnalle (Lilli ja Maria) varsin hyvin, toisten pyoriessa ja heraillessa vahan enemman. Huoneiden hintaan kuului myos aamiainen ja Riitta tuttuun tapaansa karsi hetken aikaa annoskateudesta, kunnes oma annos kannettiin nenan eteen. Aamiaisen jalkeen matka kohti Kumasia alkoi. Autossahan ei tietenkaan ollut ilmastointia ja meidan mielesta lampotila kohosi paivan aikana ainakin sataan asteeseen!

Matkan alussa poikkesimme eraassa lukiota vastaavassa koulussa, jonka johtajista toinen on yhteyshenkilomme ja "vuokraemantamme" Francesin sisko. Koulussa paasimme tutustumaan opetustiloihin ja koulun toimintaan. Koulu oli selkeasti rikkaamman vaeston lasten koulu, koska lahes jokaisella vastaantulleella opiskelijalla oli oma lappari. Koulukierroksen jalkeen matka jatkui ja myos Frances liittyi joukkoon.

Lontoosta lahtiessamme olimme huolissamme lentokoneen turvallisuudesta (tarisi pelottavasti), mutta paastyamme tieliikenteeseen Ghanassa tajusimme olevamme paljon suuremmassa vaarassa. Liikenne oli nopealiikkeista ja saantoja ei juuri noudatettu, ja takapenkillahan ei luonnollisesti ollut turvavoita eika autossa peruutuspeileja. Matka sujui kuitenkin ongelmitta ja saaliksi kavi kaikkia niita rekkakuskeja, joiden kulkupelit olivat hyytyneet ylamakiin. Matkan aikana paasimme nakemaan paljon kauniita maisemia. Lillin alkuinnostus hedelmapuiden esittelyyn alkoi hiipua jossain vaiheessa matkaa, kunnes paasimme pienella tauolla ostamaan niita hedelmia. Hyva ruoka, parempi mieli ja johan niiden kaakaopuiden sun muiden esittely jatkui! =D Lukijat voivat myos miettia, kuinka monta banaania yksi ihminen voi automatkan aikana syoda (Maria) ja kuinka monta "Sillon Indonesiassa" -alkuisia juttuja voi yksi ihminen kertoa (Lilli). Matkan varrella ihmettelimme varsin raikeilla vareilla maalattuja taloja, joiden seinissa luki mm. Vodafone. Meille kerrottiin, etta talojen omistajille maksetaan siita, etta heidan talonsa maalataan jonkin operaattoritarjoajan mainokseksi.

Kumasiin paastyamme asetuimme heti taloksi ja saimme purettua mukavan lampoiset ja kosteat matkatavaramme. Yllatykseksemme suklaan muoto oli matkan varrella muuttunut kiinteasta nestemaiseksi. Tutustuimme myos perheen hurmaaviin lemmikkikoiriin Arnoldiin ja Snowbieen. Frances kaytti meita pienella ajelukierroksella ja naimme yliopiston kampusaluetta, joka on muuten kooltaan 50 neliomailia!! Tassa vaiheessa verensokerit alkoivat taas hieman laskea. Olihan edellisesta varsinaisesta ruuasta jo melkein 10 tuntia aikaa. Lilli makoili raatona sangyllaan, eika muillakaan tytoilla juuri mitaan sanottavaa ollut. Ruuan saannin lopputuloksena oli tama blogiteksti. Jalleen kerran, hyva ruoka, parempi mieli! :)