Afrikka todellakin näyttää meille parastaan. Viimeisten muutaman viikon aikana sähköt ovat menneet vähintään kerran päivässä, joten otsalampuille on ollut käyttöä. Nettikin toimii tällä hetkellä vaan piuhan päässä, joten sille yhdelle koneelle, jolla nettiin pääsee, on hieman tunkua. :) Sadekauden lähestyessä yöt alkavat olla hieman viileämpiä (tarkoittaa ehkä noin 25 celsiusasteen lämpöä). Marialle ja Lillille tämä ilman viileneminen on tuntunut olevan hieman liikaa ja tytöt ovatkin viime viikolla olleet hyvin flunssaisia. Maria ehkä vielä enemmän kipeän oloinen, kuin Lilli. Jotta tasapaino maailmassa säilyisi ovat Susanna ja Riitta vastapainoksi kärsineet lievistä vatsaongelmista. Riitta tosin juuri joi vettä Marian pullosta, joten saa nähdä kuinka maailman tasapainon lähipäivinä käy.

Olemme saaneet muutaman viime viikon aikana aika hyvän käsityksen täkäläisestä ajantajusta tai lähinnä sen puutteesta. Sairaala-apteekkiin mennessämme olemme sopineet erään paikallisen farmasian harjoittelijan kanssa, että saamme häneltä kyydin töihin. Työt alkavat kahdeksalta, joten olemme sopineet, että odotamme The Junctionilla (eräs isoimmista trotro pysäkeistä) klo 7.00. Toissa viikon torstaina kyyti oli 45 minuuttia myöhässä ja viime perjantaiaamun iloksi ”vain” tunnin myöhässä sovitusta ajasta. Tämä tarkoittaa, että töissä olimme lähes tunnin myöhässä molempina päivinä.  Ja jotta kaikki ei olisi näin yksinkertaista se toinen vaihtoehto on sitten se, että kyyti tulee suunnilleen ajallaan (tarkoittaa vain noin 10-15 minuuttia sovitun ajan jälkeen) ja olemme töissä puolituntia liian aikaisin. =D Onneksi myöhästely ei tunnu juuri työpaikalla ketään kiinnostavan. Tunnin odottelu aamulla, kun on joutunut kiskomaan itsensä kuudelta sängystä ylös, on kuitenkin hieman hermoja kiristävä kokemus… Täällä kun ei ole myöskään tapana ilmoittaa mitenkään, jos kyyti on tulossa myöhässä.

Viime viikonloppuna kävimme kiertämässä läheisiä käsityökyliä perheen isän Kofin matkassa. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli kutomo, jossa tehdään perinteisiä kente-kankaita. Kaikkien kankaiden eri kuvioilla oli omat nimensä ja kutomossa oli näytillä myös aitoja hyvin vanhoja kente-kankaita. Meitä hämmästytti hieman, että kankaiden kutominen on pääasiassa miesten hommaa ja monet aloittavat sen jo hyvin, hyvin nuorena. Muutamia ostoksia tehtyämme ja hinnoista tingittyämme jatkoimme matkaa seuraavaan kylään. Kyseisessä kylässä tehtiin mm. perinteisiä kankaita hautajaisvaatteita varten. Väri kankaiden värjäämistä ja painamista varten saatiin tietynlaista puuta keittämällä useaan otteeseen ja lopputuloksena oli hyvin paksu musta mömmö. Pääsimme painamaan myös omat kankaanpalamme, joihin saimme valita haluamalle kuviot monista eri vaihtoehdoista. Jokaisella leimasimen kuviolla oli oma merkityksensä. Matka jatkui vielä yhteen kylään, jossa tehtiin perinteisiä afrikkalaisia puuveistoksia, ja jossa myyjien tuputtamisinto oli aikalailla omaa luokkaansa. Riitta hikoili aikansa myyjien kynsissä (kuten kyllä me muutkin), kunnes sai siitä tarpeekseen. Riitta ilmoitti tyynenä sulavansa, mikäli hiillostus jatkuu ja sai sen jälkeen katsella tavaroita varsin rauhassa. :) Jokaiselle meistä jäi jokaisesta kylästä jotakin käteen ja palasimme ”kotiin” varsin tyytyväisinä ja täysin tyhjin lompakoin.

Meiltä muuten kysellään lähes joka paikassa, että minä viikonpäivänä olemme syntyneet. Syynä on se, että täällä on tapana antaa lapselle yksi nimi syntymäpäivän mukaan. Tämän takia Ghanasta löytyy hyvin, hyvin monia Kofeja (perjantai) ja Kwameja (lauantai). Viikonpäiville on olemassa omat nimet sekä miehiä, että naisia varten. Meillekin on annettu omat nimet syntymäpäiviemme mukaan. Saanen siis esitellä Susanna eli Adwoa (maanantai, sanotaan Adsua), Riitta Afia (perjantai, Efia), Lilli Abena (tiistai) ja Maria Akosua (sunnuntai).